keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

mansikkatäyte kakkuun

tämä on se täyte jonka tein synttäri kakkuuni. 
Jonka ohjetta monet pyysi tännekin. 

ohje on neljän kananmunan kakkuun sopiva. Ite kaipasin vielä väliin banaania.
ja täyte oli tosi hyvää ennen kuin lisäsin sitruunanmehun. Se peitti kaikki maut allensa. eli ite laitan ens kerralla sitruunanmehun tilalle kokonaan vettä tai laimennettua mehua.

4 liivatelehteä
100g valkosuklaata
1tlk (2dl) vispikermaa
1tlk (250g) maitorahkaa
0.5dl sokeria
2-3tl sitruunankuoriraastetta
500g mansikoita (laitoin n.5dl pakasterasiallisen)
3rkl sitruunanmehua (minun mielestä liikaa)

Vuoraa istopohjavuoka kelmulla.
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa.
Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi ja vatkaa joukkoon valkosuklaa.
Sekoita joukkoon rahka, sokeri ja sitruunankuoriraaste ja sulatetut mansikat.
Puserra liivatteista ylimääräinen vesi ja liuota ne kuumaan sitruunanmehuun.
Sekoita täytteen joukkoon.
 Leikkaa kakkupohja 3-4 osaan.
Nosta päällimmäinen kerros vuoan pohjalle.
kostuta ja täytä täytteellä. laita toinen levy päälle ja tee samoin. Päällimmäiseksi jaa kakkupohja.
Anna hyytyä jääkaapissa yön yli.
Siirrä kakku kelmun avullaa vadille ja ala koristella.



Ja ei kun leipomaan!
-Annika-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti